1.7.2021

Kirjaston asiakasraati

Muhoksen kirjasto on menossa remonttiin vuoden 2023 aikana. 

Remontissa kirjastoon saadaan ns. omatoimipalvelu, jolla mahdollistetaan asiakkaiden pääsy kirjastoon varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella. Muita suunniteltuja muutoksia ovat esim. lasten ja nuorten osaston siirto ja laajentaminen, lehtisalin ja musa-aineiston siirto.

Haluamme saada asiakasnäkökulmaa mukaan kirjaston muutosten suunnitteluun. Siksi tarjoamme kaikille kuntalaisille mahdollisuuden osallistua kirjaston asiakasraatiin. 

Oletko Sinä halukas vaikuttamaan oman kirjastosi kokoelmiin ja palveluihin? Asiakasraadissa pääset tuomaan esille ajatuksesi, näkemyksesi ja mielipiteesi. Asiakasraadissa on tarkoitus yhdessä miettiä ja keskustella, esittää toiveita ja suunnitella Muhokselle uutta tulevaisuuden kirjastoa!

Asiakasraati kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 1.2 klo 17.30 kirjaston kotiseutuhuoneessa mikäli koronarajoitukset sen sallivat.

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kirjaston toiminnan suunnittelusta kiinnostuneet! Ennakkoilmoittautumista ei tarvitse tehdä.