17.9.2021

Kuinka Muhos haluaa asemoitua kuntakentälle?

Kuntia pidetään perinteistä ponnistavina ja suhteellisen vakaina toimijoina. Pahimmillaan kuntastrategiat toistavat samoja tavoitteita ja jäävät irralleen johtoryhmien toiminnasta ja päätöksenteosta. Vanha sanonta, että totutut tavat ja toimintakulttuuri syövät strategian aamupalaksi, ei ole tuulesta temmattu.

Kuntien toimintaympäristössä tapahtuu merkittäviä muutoksia kesken valtuustokauden. Sote- ja pelastustoimi siirtyvät hyvinvointialueelle, mutta kunnille tulee uutena tehtävänä työllisyyspalvelut. Muhoksella lisämausteen tuovat lomituspalvelut ja velvoite tasapainottaa kuntatalous. Nämä muutokset ovat sopiva hetki käynnistää kuntastrategian valmistelu.

Koska kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, olen tutkinut kunnan väestöä, muuttoliikettä, työllisyyttä, työpaikkoja ja asumista Tilastokeskuksen tilastoista. Toimintaympäristön kuvaus auttaa asemoimaan Muhoksen suhteessa Oulun seudun ja Oulujokilaakson kuntiin.

Muhoksen väkiluku on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut sahalaitainen vaihdellen 9 000 asukkaan molemmin puolin. Huomiota herättää se, että syntyneiden määrä on vähentynyt merkittävästi viimeiset viisi vuotta. Lisäksi lähtömuutto on suurempaa kuin tulo. Pidemmässä vertailussa muuttoliike on kuitenkin aika tasapainoinen vuosittain. Tilasto paljastaa sen arkisen kokemuksen, että muuttajissa painottuvat opiskelemaan lähtevät nuoret, kun taas uusia asukkaita saadaan naapurikuntien työikäisistä lapsiperheistä. Kaikkinensa väestörakenne (väestöllinen huoltosuhde) kestää vertailun ja sijoitumme hyvin Oulun ja Kempeleen jälkeen suhteessa seudun ja jokilaakson kuntiin.

Työllisten määrä on Muhoksella korkea. Tosin korona näkyy siten, että viime keväästä lähtien työttömien työnhakijoiden määrä on pysynyt kuukaudesta toiseen noin 70 henkilöä korkeampana kuin ennen pandemiaa. Toimialoittain tarkasteltuna eniten työpaikkoja on terveys- ja sosiaalipalveluissa, koulutuksessa, maa- ja metsätaloudessa, kaupan alalla, kuljetuksessa, rakentamisessa ja teollisuudessa. Kunnan yritykset ovat pk-yrityksiä, sillä kaikista yrityksistä 86 % työllistää alle viisi henkilöä. Taloudellinen huoltosuhde on hyvä, sillä edellämme seudulla ja jokilaaksossa ovat vain Kempele, Oulu ja Liminka.

Tilastot todistavat sen, että suurin osa kunnan asukkaista asuu omakoti- tai rivitaloissa. Sen sijaan ei-vakituisesti kunnassa asuvat ovat valinneet useammin rivi- tai kerrostalon. Asumisen valinnat eivät poikkea Oulujokilaakson alueella.

Muhoksella uusi kuntastrategia laaditaan kuntalain mukaisesti koko valtuustokaudeksi. Strategian valmistelussa on neljä vaihetta: toimintaympäristön kuvaus, strategian vuorovaikutteisen valmistelun vaihe, strategian kirjoittaminen hyväksyttäväksi suunnitelmaksi ja toimenpiteiden toteutus. Vuorovaikutuksen toteuttamiseksi kutsun loka-marraskuussa kuntalaisia, nuoria, sidosryhmiä, viranomaisia ja luonnollisesti kuntastrategiasta päättävät luottamushenkilöt osallistumaan ja valmistelemaan yhdessä kunnan strategian.

Jussi Rämet
vt. kunnanjohtaja

Blogikirjoitus on julkaistu Tervareitti-lehden Kuntaikkuna-palstalla 16.9.2021.