29.4.2022

Keväisiä ajatuksia

Keväällä valon lisääntyessä ja lumien sulaessa on hyvä hetki katsoa, mitä ympärillä tapahtuu. Maailmalla uutisointia ovat hallinneet korona ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Nämä ovat luonnollisesti heijastuneet myös Oulujokilaakson kuntien arkeen. Koronaa ei ole voitettu, mutta onneksi pahin tilanne on helpottunut rokotusten edetessä ja rajoitusten väistyessä. Muhoksella on yhdessä vapaaehtoisten ja kolmannen sektorin kanssa varauduttu ja valmistauduttu ukrainalaisten majoittamiseen ja kotouttamiseen. Tällä hetkellä kunnassa ei ole Ukrainasta paenneita pakolaisia, mutta tilanne voi muuttua nopeasti.

Muhoksen kehitys etenee vakaalla kurssilla. Kunnan väkiluku kasvoi yhdellä henkilöllä ollen viime vuoden lopussa 8 907 asukasta. Myönteistä on, että talous parani merkittävästi vuonna 2021, sillä kunnan tulos oli 1,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Positiiviseen tulokseen vaikuttivat valtiovarainministeriön kertaluonteinen harkinnanvaraisen valtionosuuden korotus, koronakorvaukset ja erilaiset hankerahoitukset. Lisäksi verotilitysten kumulatiivinen kertymä oli 2,4 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna johtuen erityisesti kunnallisverokertymän kasvusta. Vaikka tulos oli ennakoitua parempi, talouden tasapainotusta on jatkettava, jotta kunnan talous ja palvelut saadaan kestävälle uralle. Tulevien investointien hintojen nousu, kuntien velvoitteet ja palkkakehitys haastavat taloutta.

Kunnassa on keskitytty uusien palveluiden valmisteluihin ja nykyisten laatuun ja mitoitukseen. Keskustelu esimerkiksi varhaiskasvatuksen palvelusetelistä on osoitus siitä, että kunta ei ole koskaan valmis ja uudet tavat tuottaa palveluita ovat tarpeellisia nykyisten rinnalla. Ennakkoluulottomat avaukset ovat aina myönteisiä.

Selkeästi tyytyväinen voi olla myös siihen, että Muhokselle perustettiin viime vuonna 46 uutta yritystä. Nettolisäys oli 34 yritystä. Yrityksissä on tehty tuottavaa työtä, koska yhteisöverojen maksukyky on parantunut sekä lomautukset ja irtisanomiset ovat vähentyneet. Myös kunnan työllisyys on kohentunut merkittävästi. Osaltaan siihen on vaikuttanut määrätietoinen työllisyys- ja opiskelupalveluihin satsaaminen Vinkkelissä osana Oulun seudun työllisyyden kuntakokeilua.

Kunta on panostanut merkittävästi asumiseen. Muhoksen vetovoima on vahva ja kunta houkutteleva, sillä kevään aikana yksityiset asukkaat ovat varanneet 12 omakotitonttia ja ammattirakentajat neljän erillistalon korttelin Päivärinteen Liisanlenkin alueelta. Kunnan keskustaan on tarkoitus mahdollistaa helppoa asumista eri ryhmille. Aika näyttää, lähteekö uusia rivi- ja kerrostalohankkeita liikkeelle.

Viime vuoden suurimmat investointikohteet olivat jäähallin uudistaminen ja Kirkonkylän koulun piha-alue. Tänä vuonna on tarkoitus investoida mm. Kirkkosaareen kaavoitettavan asuinalueen sillan rakentamiseen ja valtatien 22 Rovan alikulkuun. Lisäksi työn alla on uusien teollisuus- ja asuinalueiden kaavoitus- ja rakennussuunnitelmia. Kaikkiaan kunta on varautunut investoimaan 5,2 miljoonaa euroa tämän vuoden aikana.

Mukavaa kevättä Tervareitin lukijoille ja nähdään Muhoksen Vapussa Tähtiareenalla!

Jussi Rämet
vt. kunnanjohtaja

Blogikirjoitus on julkaistu Tervareitti-lehden Kuntaikkuna-palstalla 28.4.2022.