1.4.2020

Muhoksen kunnan toimenpiteet yritystoiminnan tukemiseksi koronavirusepidemian aikana

Muhoslaiselle yrittäjälle tiedoksi 1.4.2020

Hankinnat

  • Muhoksen kunnan yksiköt aikaistavat tälle vuodelle suunniteltuja, välttämättömiksi katsomiaan hankintoja.
  • Muhoksen kunnan hankinnat pyritään mahdollisuuksien mukaan kohdistamaan paikallisiin yrityksiin hankintalaki ja kilpailulainsäädäntö huomioiden.
  • Muhoksen kunta pyrkii maksamaan paikallisista yrityksistä tulleet laskut nopeutetulla aikataululla.
  • Pienhankintoja pyritään suuntaamaan sellaisille paikallisille toimijoille, joiden osalta tilanne on koronaviruksen vuoksi haastavinta.
  • Tekniset palvelut pyrkivät käyttämään henkilöstövaje tilanteissa paikallisia alihankkijoita mahdollisuuksien mukaan.

Tukitoimet Muhoksen kunnan omistamien toimitilojen vuokralaisille

  • Muhoksen kunta myöntää hakemuksen perusteella tapauskohtaisesti 33 % – 66 % vuokrahuojennuksen omistamiensa kiinteistöjen osalta sellaisille pienyrittäjille, jotka joutuvat supistamaan toimintaansa, keskeyttämään toimintansa tai kokonaan sulkemaan toimitilansa. Vuokrahuojennuksen kesto riippuu koronakriisin pituudesta, ja se sovitellaan erikseen yrityskohtaisesti.

Muhoksen elinkeinopalvelut

Muhoksen kunta vetoaa paikallisiin yrityksiin, että ne toteuttavat mahdollisuuksiensa mukaan kunnan edellä linjaamia toimenpiteitä myös omassa toiminnassaan. Muhoksen kunta vetoaa kuntalaisiin, että jokainen pyrkii ostoskäyttäytymisessään huomioimaan paikallisten yritysten palvelut ja tarjonnan.

Elinkeinotiimi:
kunnanjohtaja Jukka Syvävirta, elinvoimakoordinaattori Asko Lampinen, Muhoksen Yrittäjien pj. Saija Kangas, Oulun Seudun Uusyrityskeskuksen tj. Tuija Aitto- oja ja Humanpoliksen tj. Vesa Krökki