Oulujokivarren kuntien välisen joukkoliikenteen talvikausi alkaa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tiedote 1.8.2023
Talviaikataulut astuvat voimaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkimassa Oulujokivarren kuntien välisessä joukkoliikenteessä 7.8.2023. Talvikauden alussa käynnistyy uusia linja-autovuoroja, ja jatkossa Oulusta on yhteys Utajärvelle ja Vaalaan myös iltaisin. Talviaikataulut ovat voimassa 2.6.2024 asti.
Arkipäivisin Oulun ja Vaalan välillä kulkee neljä sekä Oulun ja Utajärven välillä viisi linja-autovuoroa kumpaankin suuntaan. Vuorot palvelevat erityisesti työmatkustajia ja toisen asteen opiskelijoita. Lisäksi useimmilla vuoroilla on liityntäyhteyksiä junaliikenteeseen Oulun rautatieasemalla. Vuoroilla voi kulkea myös asioimaan Ouluun.
Lauantaisin ja sunnuntaisin Vaalasta Rokuan ja Utajärven kautta Ouluun ja takaisin kulkee yksi linja-autovuoro kumpaankin suuntaan. Viikonloppuvuorot ajetaan 1.10.2023 asti, ja aikataulut ovat samat kuin kesäkaudella. Vuorot ajetaan Vaalan rautatieasemalle, jossa on vaihtoyhteyksiä junaliikenteeseen.
Vaalassa reitti kulkee keskustan kautta, ja vuorot pysähtyvät torilla. Utajärvellä taas ajetaan Vanhatien kautta, ja vuorot pysähtyvät tarvittaessa kaikilla Vanhatien varren linja-autopysäkeillä. Utajärven keskuspysäkki on siirtynyt kesäkauden alussa Koulutie 5:ssä sijaitsevan leipomon pihalle. Oulussa vuorot pysähtyvät OYS:n kohdalla olevilla linja-autopysäkeillä.
Kolme uutta linja-autovuoroa käynnistyy
Talvikauden alussa käynnistyy kolme kokonaan uutta linja-autovuoroa, jotka ajetaan arkipäivisin. Aamupäivävuoro Vaalasta ja Utajärveltä saapuu Ouluun klo 10.35. Vuorolla voi kulkea asioimaan Ouluun tai opiskelemaan Muhokselle. Iltapäivävuoro Utajärvelle ja Vaalaan lähtee Oulusta klo 14.30. Vuoro toimii opiskelijoiden paluuyhteytenä, ja lisäksi vuorolle on vaihtoyhteys Helsingistä Ouluun klo 14.22 saapuvasta junasta. Iltavuoro Utajärvelle ja Vaalaan lähtee Oulusta klo 20.30. Vuorolle on vaihtoyhteys Helsingistä Ouluun klo 20.12 saapuvasta junasta.
Työmatkayhteydet lisääntyvät
Arkipäivien ympärivuotinen työmatkaliikenne Ouluun ja Utajärvelle jatkuu. Talvikaudella työmatkayhteyksiä on tarjolla kesäkautta enemmän.
Oulusta ja Muhokselta voi kulkea Utajärvelle töihin klo 7.52 saapuvalla junalla tai klo 8.25 saapuvalla linja-autolla. Iltapäivällä Utajärveltä voi palata takaisin klo 15.52 lähtevällä junalla tai klo 16.40 lähtevällä linja-autolla.
Vaalasta ja Utajärveltä voi kulkea Ouluun töihin klo 7.25, 8.40 ja 10.35 saapuvilla linja-autoilla. Iltapäivällä Oulusta voi palata takaisin klo 14.30, 16.30 tai klo 20.30 lähtevillä linja-autoilla tai klo 18.12. lähtevällä junalla. Myös markkinaehtoista linja-autoliikennettä voi hyödyntää työmatkustukseen.
Lipputuotteet ja aikataulut
Lipputuotteita linja-autovuoroihin myydään verkossa ja linja-autoissa. Kertalippuja on saatavilla verkosta Matkahuollon aikatauluhausta sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta. Linja-autoissa kertalippuja myydään käteisellä sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla.
Työmatkustajien ja muiden säännöllisesti matkustavien kannattaa hankkia Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sarjalippu, jolla matkustaminen on kertalippua edullisempaa. Lisäksi Vaalan ja Oulun, Vaalan ja Muhoksen, Utajärven ja Oulun sekä Muhoksen ja Utajärven välisille matkoille on saatavilla mobiilisovelluksesta kausilippu, jolla voi matkustaa 30 vuorokauden aikana rajoittamattomasti Oulaisten Liikenne Oy:n linja-autovuoroissa.
Vuorojen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon aikatauluhausta, reittioppaasta ja Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sekä Google Mapsista. Aikatauluja on saatavilla myös linja-autoista.
ELY-keskuksen hankkiman liikenteen lisäksi Vaalan, Utajärven ja Oulun välillä kulkee tällä hetkellä markkinaehtoista liikennettä. Muhoksen ja Oulun välisen liikenteen järjestämisestä taas vastaa Oulun seudun liikenne (OSL). Yllä mainitut tiedot eivät koske markkinaehtoista liikennettä tai OSL:n järjestämää liikennettä.