22.8.2024

Uudistettua kulttuurikeskusta juhlistetaan viikon ajan

Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksessa on tehty korjaus- ja muutostöitä noin vuoden ajan, ja uudistustyöt ovat tulossa päätökseen. Elokuun viimeisellä viikolla, 26.-31.8.2024, kulttuurikeskus puhkeaa jälleen kukkaan, ja remontin loppumista juhlistetaan viikon kestävillä avajaisilla.

Avajaisviikon tapahtumat jaottuvat koko viikolle, ja ohjelmaa on pyritty järjestämään kaikenikäisille. Viikko käynnistyy maanantaina 26.8. Seniorisäpinöillä, ja luvassa on muun muassa jumppaa, lounastanssit ja bingo. Terassitiistai 27.8. on puolestaan täynnä ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille; päivän aikana voi tutustua kulttuurikeskuksella sijaitsevan kirjaston uuteen lasten- ja nuortentilaan sekä pelitilaan, pelata pelejä sisällä ja ulkona, sekä osallistua sirkustyöpajaan ja Tatun ja Patun taitokävelyjumppaan. Keskiviikkona 28.8. Mimmien päivänä on tarjolla muun muassa Muhoksen Mimmi -elokuvanäytös sekä Vieno Huttusen rääväsuinen iltabingo. Painavan sanan päivänä, torstaina 29.8., kulttuurikeskukselle saapuu kirjailijavieraiksi Minna Rytisalo sekä muhoslainen Anjarés Valpas. Perjantaina 30.8. avajaisviikon ohjelmassa on Muhoksen Taiteiden yö, jolloin kulttuurikeskuksella on luvassa muun muassa autotallidisco, tulishow sekä esiintymässä artisti Jaakko Kulta. Viikon juhlallisuudet huipentuvat lauantaina 31.8. gaalapäivään. Päivällä on luvassa lapsille suunnattu Linnunradan Kattiaiset, jossa muun muassa Miska Pressan katin esiintyminen. Illalla on luvassa aikuisille avajaisgaala, jossa muun muassa tehdään kiertokävely remontoituihin tiloihin sekä kippistetään kuohuvalla uusitun kulttuurikeskuksen kunniaksi. 

Avajaisviikon aikana voi kulttuurikeskuksella myös tutustua Armi Kuuselan elämään ja Armi Kuusela -ilmiöön keskittyvään Upea Armi -näyttelyyn. Armi Kuusela on aina ollut erityisen tärkeä Muhokselle ja muhoslaisille, sillä hän on syntynyt ja kasvanut Muhoksella. Hänen kansainvälinen menestyksensä ja saavutuksensa ovat tuoneet näkyvyyttä Muhokselle, tehden kunnasta tunnetun ympäri maailmaa. Myös Armin myöhemmät vierailut Muhoksella on aina noteerattu mediassa. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua syvemmin Armin elämään ja hänen merkitykseensä kotikunnalleen. Näyttely on avattu Kuuselan 90-vuotissyntymäpäivänä 20.8. ja se on avoinna 27.9. saakka. Näyttelyyn on vapaa pääsy. 

Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksen avajaisviikon ohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Lisätiedot 

Outi Vitikka
Kulttuurijohtaja 
044 4970 010
outi.vitikka@muhos.fi

Anna-Elina Häkkilä
Kirjastotoimenjohtaja
044 4970 410
anna-elina.hakkila@muhos.fi