Näyttelytila Lyyra

Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksen aulassa on tunnelmallinen ja valoisa taidenäyttelytila Lyyra, joka esittelee valtakunnallisesti erilaisia näyttelyitä. Näyttelytila Lyyra on valmistunut uudistustöistä vuoden 2024 alussa, ja tila on pinnoiltaan selkeä ja avara. Sitä elävöittävät myös viherkasvit. Kulku kulttuurikeskuksen Koivu ja tähti -salin sisäänkäynti on myös näyttelyn kautta.

Näyttelytila on avoinna Muhoksen kirjaston asiakaspalveluaikojen mukaisesti. Tilan yhteydessä toimii kirjastokahvila & lounasravintola Greenland Eatery, jonka aukioloaikoina on kulku myös näyttelyyn.

Tilassa on n. 20 metriä ripustuskiskollista seinätilaa ripustamista varten. Lisäksi näyttelykalustukseen kuuluu kaksi vitriinipöytää ja valaistu kaappivitriini sekä koottavia seinäkkeitä, joilla ripustustilaa saa lisättyä. Ripustusapuna ja näyttelykuraattorina toimii kunnan kulttuurituottaja.

Lyyran näyttelyt 2026

Tammi- ja helmikuu Esa Leskelä, Matsku, Linsku ja Aukku:
Pappa ja lapsenlapset
MaaliskuuMaria Jussheikki: Ikoneita
Huhtikuu Oulujoki-Opiston Kuvataidekoulu
ToukokuuOulujoki-Opiston kädentaitonäyttely
KesäkuuElse Kangasniemi, Anna-Kaija Pikkuaho os Kangasniemi,
Mirja Satomaa os. Kangasniemi, Katariina Poukkula os. Kangasniemi, Adele Pikkuaho, Unni Satomaa: Savessa kasvaneet
HeinäkuuTailaamo -taidelainaamo
ElokuuPirjo Haltsonen: grafiikkaa
SyyskuuMinna Polus: Lupa tuntea (osa Oulu2026 -ohjelmaa)
LokakuuTuija Rajamäki: Valon taika (osa Oulu2026-ohjelmaa)
MarraskuuMarika Säkkinen: muotokuvia ja asetelmia
JoulukuuRitu Niemelä: maalauksia

Kulttuurituottaja
Janna Mäkelä
044 4970 482
janna.makela@muhos.fi

Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus
Muhostie 2
91500 Muhos
www-sivut