Leppiniemi

Leppiniemi on Muhoksen kunnan kehittyvä asuinalue, joka tarjoaa monipuolisia tonttivaihtoehtoja rauhallisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä. Alue sijaitsee Oulujoen varrella vain noin 6 kilometrin päässä Muhoksen keskustasta, josta löytyvät kaikki peruspalvelut kuten koulut, päiväkodit, kaupat ja terveyspalvelut. Alueelta on sujuvat yhteydet Ouluun ja muualle Pohjois-Pohjanmaalle. Leppiniemi on hyvien kulkuyhteyksien varrella, lähellä Pyhänselän suurteollisuusaluetta, mikä tekee siitä houkuttelevan niin perheille kuin yrityksille.

Leppiniemen kulttuurihistoriallisesti arvokas ympäristö ja jokimaisema tekevät alueesta ainutlaatuisen paikan rakentaa ja asua. Alue tarjoaa monipuolisia tonttivaihtoehtoja, jotka soveltuvat erityisesti omakotitalorakentamiseen. Tontit sijaitsevat kunnallistekniikan piirissä ja ovat kaavoitettu asumiseen. Leppiniemen asemakaava-alueella on tarjolla myös yritystontteja pienimuotoiseen liiketoimintaan.

Leppiniemen osayleiskaavan laadinta ja asemakaavan muutos ovat parhaillaan käynnissä. Tutustu aineistoon tästä. Leppiniemen infraa tullaan päivittämään lähivuosina. Suunnitteilla on myös kevyenliikenteen väylä taajamasta Leppiniemeen.

Leppiniemen tontit voi joko ostaa tai vuokrata. Vuosivuokra on 6 % tontin myyntihinnasta.

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon. Muuta hyväksyntääsi

Leppiniemen tontit

Listaus Leppiniemen tonteista

Karttakuva Leppiniemen tonteista

Leppiniemen tontit löytyvät keskitetysti Muhoksen karttapalvelusta.

Etkö löytänyt itsellesi sopivaa tonttia Leppiniemestä? Katso Muhoksen kaikki vapaat tontit tästä!

Ilmakuva Leppiniemestä

Lähialueen palvelut

Rakentamisen ohjeet

Rakentamisessa pyritään säilyttämään Leppiniemen alueen omaleimainen maisemakuva ja ekologinen tasapaino. Kaavoituksen yhteydessä on huomioitu kulttuuriympäristö, luonnon monimuotoisuus ja liikenteen sujuvuus. Kaava-aineistoon sisältyy muun muassa luontoselvityksiä, maisema-analyysejä ja arkeologisia inventointeja.

Leppiniemen rakennustapaohje

Ilmakuva Leppiniemestä

Tonttien haku

Leppiniemen tontit ovat jatkuvassa haussa. Hakija voi itse päättää, haluaako tontin ostaa vai vuokrata. Tontin vuosivuokra on 6 % tontin myyntihinnasta, ja vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin, mikä voi tulevaisuudessa vaikuttaa vuokran määrään. Tontit ovat luovutusvalmiita.

Tontinvarausanomus yksityisille

Tontinvarausanomus ammattirakentajille

Lomake palautetaan skannattuna osoitteeseen kirjaamo@muhos.fi tai postitse osoitteella:
Muhoksen kunta / Tontinvarausanomus
PL 39
91501 Muhos

Lisätiedot kuluista

Yhden tontinlohkomiskustannukset 1090 € ja luovutuskirjan laatimispalkkio 96,78 € + alv peritään tontin vuokraajalta ennen luovutuskirjan allekirjoittamista. Tontin ostaja maksaa kaupanvahvistajanpalkkion 130 €.

Tontin mittausmaksu peritään vuokrasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Vuosivuokra on 6 % tontin myyntihinnasta. Vesi- ja viemärilaitoksen liittymismaksut voi tarkistaa Muhoksen Vesihuollon sivuilta.

Vuokrattujen tonttien osalta vuokraajan myöhemmin lunastaessa tontin, kunta hyvittää maksettavasta ostosummasta asuintonteilla 50 % maksetuista vuokrista, jos lunastus tapahtuu 5 vuoden kuluessa. Hyvitystä sovelletaan vain uusiin, Maankäyttöohjelman hyväksymisen jälkeen solmittuihin vuokrasopimuksiin. Lunastuksen hyvitysaika katsotaan vuokrasopimuksen alkamishetkestä kaupantekohetkeen. Vuokralaisen vaihtuessa hyvitystä ei sovelleta aiemman vuokralaisen ajalta.

Mikäli rakennushankkeeseen ryhtyvän toimesta tehty maaperätutkimus edellyttää pysyvältä, asumiseen tarkoitetulta uudisrakennukselta paaluperustamista, niin Muhoksen kunta hyvittää tontin myyntihinnasta 5.000 euroa. Myyntihinnan muutos huomioidaan myös tontin vuosivuokran määräytymisessä. Muutos ei koske huutokaupalla myytäviä okt-tontteja tai tontteja, joiden hinnassa on muutoin otettu huomioon kalliimmat perustuskustannukset.

Rakennuslupamaksu noin 150 m² asunto+autotalli = n. 1500 €. Tontinvarausmaksu on 400 € (vähennetään mittausmaksusta), varaus on voimassa yhden vuoden.

Kysymykset tonteista

Ulla-Maija Karjalainen
Maankäyttöinsinööri
ulla-maija.karjalainen@muhos.fi
044 4970 301

Miksi Muhos?

  • Sopivan kokoinen vireä kunta Oulun kupeessa
  • Muhoksella kaunis luonto on koko ajan läsnä
  • Erittäin kattavat harrastusmahdollisuudet
  • Opiskelumahdollisuudet eskarista toiseen asteeseen saakka
  • Etätyöt ja -opiskelut mahdollistaa nopea valokuitu
Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon. Muuta hyväksyntääsi

Tonttitiedustelut
Maankäyttöinsinööri
Ulla-Maija Karjalainen
044 4970 301
ulla-maija.karjalainen@muhos.fi

Rakennusvalvonta
Rakennustarkastaja
Eero Airaksinen
044 4970 302
eero.airaksinen@muhos.fi

Leppiniemen tontit