Oulu2026 – Euroopan kulttuuripääkaupunki

Muhos on mukana Oulu2026:ssa, eli 40 kunnan kulttuuripääkaupunkivuodessa. Yhteistyö on Oulu2026-toiminnan kantava voima. Oulu2026 kokoaa Oulussa ja toteutusalueella laajasti yhteen eri alojen asiantuntijoita yhteiskunnan eri sektoreilta. Hanke koskettaa nyt ja tulevaisuudessa jokaista oululaista sekä pohjoisen toteutusalueen asukasta.

Mitä tavoittelemme Oulu2026-alueelle:

  • Oulusta ja pohjoisesta tulee luovuutta huokuva, elinvoimainen alue, joka houkuttelee vierailijoita ja uusia asukkaita
  • Pohjoinen Suomi on vetovoimaisempi ja alueemme huomataan myös Euroopan tasolla: matkailijoiden määrä alueella kasvaa, mikä heijastuu talouteen, kaupunkikuvaan ja turismiin
  • Oulu2026-alueelle tulee enemmän luovien alojen työpaikkoja
  • Pohjoisesta Suomesta tulee avoimempi ja kansainvälisempi, kun kulttuuripääkaupunkihaun ja -vuoden myötä syntynyt eurooppalainen yhteistyö vahvistaa ja uudistaa paikallista osaamista
  • Kulttuuritoimintaan osallistuvat ihmiset voivat paremmin ja ovat aktiivisempia
  • Pienet kaupunkimme ja kylämme eivät autioidu työikäisten muuttaessa kaupunkiimme tai vielä kauemmas.

“Kulttuuriin investoiminen vahvistaa aluetaloutta ja on yksi matkailun kehittämisen peruspilari. Oulu2026:n tavoite on matkailun 20% kasvu.”

Piia Rantala-Korhonen
Oulu2026 kulttuurisäätiön toimitusjohtaja

Euroopan kulttuuripääkaupungit (European Capitals of Culture, ECoC) ovat näkyvin Euroopan unionin kulttuurituen muoto. Kulttuuripääkaupunkeja on nimetty vuodesta 1985 ja niitä rahoitetaan nykyisin Luova Eurooppa -ohjelmasta. Nimeämisellä korostetaan Euroopan kulttuurien moninaisuutta ja lisätä kulttuurivaihtoa Euroopassa.

Vuodesta 2009 lähtien on päätetty nimetä vuosittain kaksi kaupunkia Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Vuodesta 2021 lähtien näiden kahden kaupungin lisäksi valitaan kolmen vuoden välein yksi kaupunki EU:n hakijamaasta.

Valitulle kaupungille tapahtuma on laaja-alainen kaupunki- ja aluekehittämisen hanke, joka yhdistää kulttuuritoimijat, erilaiset sidosryhmät, julkiset ja yksityiset rahoittajat sekä kunta- ja aluehallinnon toimijat työskentelemään yhteisen tavoitteen eteen. Monille kaupungeille vuosi on tuonut tullessaan pysyviä vaikutuksia kulttuuriin, matkailuun, toimijoiden väliseen yhteistyöhön ja kaupunkikuvaan.

Katso kulttuuripääkaupunkivuoden ajankohtaisia Oulu2026:n nettisivuilta.

Lisätiedot
Kulttuurituottaja
Janna Mäkelä
044 4970 482
janna.makela@muhos.fi