23.9.2024

Työvoimapalveluista tulee kuntien peruspalvelua vuoden 2025 alussa – 100 päivää starttiin

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa. Uudistuksen myötä sekä henkilö- että yritysasiakkaiden työvoimapalveluista tulee osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä. Valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Samalla reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin.

Kyseessä on historiallinen uudistus, joka vahvistaa kuntien monipuolisia peruspalveluja entisestään ja tuo kunnille toivottuja työkaluja työllisyyden edistämiseen.

– Uudistus tuo palvelut lähemmäs kuntalaisia, mikä lisää työvoimapalvelujen saavutettavuutta ja vaikuttavuutta. Kaikki nämä tekijät yhdessä tukevat työnhakijoiden nopeamman työllistymisen tavoitetta sekä edistävät työllisyyden lisäksi koko alueen elinvoimaa, kertoo Muhoksen työllisyys- ja opintopalvelukeskus Vinkkelin työllisyyskoordinaattori Virpi Kukkonen.

Työvoimapalvelujen avulla henkilö- ja yritysasiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen.

Vuoden 2025 alussa astuu voimaan myös uusi kotoutumislaki, jonka myötä kunnille tulee kokonaisvastuu myös kotoutumisen edistämisestä. Kotoutumispalvelut ovat maahanmuuttaneille tarkoitettuja palveluja, joilla edistetään maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen.

Miksi TE-palvelut siirretään kuntiin?

Uudistus tuo palvelut lähemmäs asiakkaita. Jatkossa Muhoksen kunnan palveluista löytyvät kunnan koulutuspalvelujen, elinkeinopalvelujen ja yhdyskuntarakentamisen lisäksi myös työvoimapalvelut niin työnhakijoille kuin työnantajillekin.

Kunnat tuntevat asukkaansa ja elinkeinoelämänsä parhaiten, mikä mahdollistaa paikallisiin tarpeisiin sopivien ja yksilöllisesti räätälöityjen palvelujen toteuttamisen.

Järjestämisvastuun siirto valtiolta kunnille on hyvin mittava uudistus. Henkilöasiakkaiden rinnalla tärkeänä kohderyhmänä uudistuksessa ovat myös yritysasiakkaat.

– Uudistuksen tavoitteena ei ole vain siirtää palveluja ja henkilöstöä valtiolta kunnille vaan kehittää työvoimapalveluita entistä vaikuttavammaksi esimerkiksi työmarkkinan tarpeesta lähtevillä koulutushankinnoilla tukemaan paremmin alueen työllisyyttä ja yritysten tarpeita, edistämällä sekä kotoutumisen roolia työllisyyden hoidossa että kuntien roolia osaajien aktiivisessa houkuttelussa, tarvittaessa maan rajojen ulkopuolelta, Kukkonen sanoo.

Valmistelun loppukiri on alkanut

Tänään 23.9. on jäljellä 100 päivää starttiin ja järjestämisvastuun siirtoon. Valmistelun aikataulu on ollut tiukka, mutta valmistelu on edennyt kunnissa ja alueilla hyvässä yhteistyössä ja aikataulussa. Valmisteluissa on pyritty huomioimaan kaikki mahdolliset osatekijät.

Kunnissa uudistus nähdään vahvasti mahdollisuutena edistää paikallista elinvoimaa, mikä puolestaan vahvistaa kuntien veto- ja pitovoimaa.

– Haluamme tarjota asiakaslähtöisiä työvoimapalveluja. Meillä Muhoksella on jo kuntakokeilun ajan toiminut Vinkkeli, josta asiakas saa jatkossakin keskitetysti kaikki työllisyys- ja opintopalvelut, Virpi Kukkonen kertoo.

Vinkkelissä (Valtatie 30) asiakkaalle tarjotaan saman katon alta niin kunnan tuottamat työllisyyteen ja opiskeluun liittyvät palvelut kuin Nuorten Ystävien kanssa yhteistyössä järjestettävä valmennuspajatoiminta työikäisille, nuorille sekä nuorille aikuisille.

Miten työ ja tekijät jatkossa kohtaavat?

Suomeen muodostuu uudistuksen myötä 45 työllisyysaluetta, jotka vastaavat vuoden 2025 alusta työvoimapalveluiden järjestämisestä hallinnollisesti. Suurin osa alueista järjestää palvelunsa vastuukuntamallilla, kuten Oulun seudun työllisyysalue. Vastuukunta Oulun lisäksi työllisyysalueeseen kuuluvat Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Pudasjärvi, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala.

Vuoden 2025 alusta alkaen asukkaat voivat kääntyä oman kunnan puoleen työvoimapalveluihin liittyvissä kysymyksissä samaan tapaan kuin etsiessään esimerkiksi teknisiä palveluja tai tietoa päivähoitopaikasta.

Nykyisten asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään, vaikka palveluntarjoaja vaihtuu. Heidän asiointikanavansa säilyvät ennallaan ja sähköisenä asiointipaikkana toimii sekä henkilö- että yritysasiakkaiden osalta jatkossakin Työmarkkinatori.

Lisätiedot

Virpi Kukkonen
Työllisyyskoordinaattori
044 4970 067
virpi.kukkonen@muhos.fi