18.5.2026

Mimmi-miitti kokoaa yhteen entisiä Muhoksen Mimmejä Mimmin päivänä 26.5. klo 18

Onko sinussa ehtaa Mimmi-asennetta? Uuden Muhoksen Mimmin haku käynnistyy toukokuun lopussa historiallisella Mimmi-miitillä. Koivu ja Tähti -kulttuurikeskuksen salissa ja aulassa vaihdetaan kuulumisia ja kokemuksia mimmiydestä. Tarjolla on pientä purtavaa sekä mimmiyteen ja Muhokseen liittyviä visailuja. Pääsymaksuttomaan tapahtumaan ovat tervetulleita myös muut kuin Mimmiksi ryhtymisestä kiinnostuneet. 

Mikä Muhoksen Mimmi? 

Muhoksen Mimmi on Muhoksen kunnan edustushenkilö, jonka toimenkuvaan kuuluu sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan, erilaiset juontotyöt ja esiintymiset. Tehtävänkuvaa muokattiin kattamaan erilaisia somealustoja muutama vuosi sitten. Some-mimmiys antaa Mimmille mahdollisuuden kerätä kokemusta digitaalisesta sisällöntuotannosta ja kevyestä markkinointityöstä. Mimmi saa tehtävästään palkkiota tuotetun sisällön ja keikkojen määrän mukaan. 

Mimmiys on asenne 

Muhoksen Mimmin ei suinkaan tarvitse olla nainen – vuosina 2023 ja 2024 Mimminkruunua kantanut Klaus-Fred Tamm oli ensimmäinen miespuolinen Muhoksen Mimmi. Edelleenkään mimmiys ei katso sukupuolta, aatetta tai ikää, vaan Mimmiksi voi hakea kuka tahansa täysi-ikäinen muhoslainen, joka haluaa kerryttää kokemusta promootiotyöstä ja markkinoinnista ja kokee olevansa muhoslaisuuden sanansaattaja. Mimmiys on ennen kaikkea positiivinen, eteenpäinpyrkivä ja elinvoimainen asenne!  

Menneiden Mimmien muistoja  

Haunaloitustapahtumassa 26.5. jokainen Muhoksen Mimmi pääsee kertomaan, mikä omassa Mimmi-ajassa on jäänyt mieleen. Paikalle on lupautunut yhteensä kolmetoista Muhoksen Mimmiä. Myös Muhoksen ensimmäistä Mimmiä Marita Arosta odotetaan saapuvaksi paikalle. Aronen toimi Muhoksen Mimminä vuosina 1984–1985. Mimmejä on Arosen jälkeen ehditty valita jo yhdeksäntoista, eli tällä hetkellä Mimminä toimiva Helmiina Kallio on kahdeskymmenes Muhoksen Mimmi. Illan ohjelmassa kisaillaan leikkimielisesti sekä Mimmien että muiden osallistujien kesken. 

Sinustako uusi Mimmi? 

Uudeksi Mimmiksi voi hakea kuka tahansa täysi-ikäinen tai viimeistään 1.9.2026 täysi-ikäiseksi tuleva muhoslainen. Haku on auki 26.5.-14.6.2026, ja uusi Mimmi julkistetaan Muhoksen taiteiden yössä 28.8.2026. Hakeaksesi Mimmiksi lähetä vapaamuotoinen hakemus sekä lyhyt esittelyvideo osoitteeseen anna.happo@muhos.fi. Haastattelut järjestetään kesäkuun lopulla. 

Lisätiedot 

Janna Mäkelä 
Kulttuurituottaja 
044 4970 482
janna.makela@muhos.fi 

Anna Happo 
Viestintäpäällikkö 
044 4970 018
anna.happo@muhos.fi