2.9.2022

Kehitetään kirjastoa kahvikupin äärellä

Muutaman kerran vuodessa Muhoksen kirjaston asiakkaita ja työntekijöitä kokoontuu yhteiseen asiakasraatiin juttelemaan kirjastoa koskevista asioista kahvikupin äärellä. Mukaan ovat tervetulleita kaikki kirjaston toiminnasta ja kehittämisestä kiinnostuneet asiakkaat.

Idea asiakasraadista syntyi, kun kirjastopalvelujohtaja Anna-Elina Häkkilä luki Raision kirjaston asiakasraadista. Muhoksen kirjaston perusparannussuunnitelmat olivat suunnittelupöydällä ja kirjastolla mietittiin keinoja saada asiakkaita mukaan suunnitteluun. Myös Muhoksella päätettiin perustaa oma asiakasraati.

Viime syksyn aikana mukaan ilmoittautui heti vajaa kymmenen kiinnostunutta ja ensimmäisellä toimintakaudella kokoonnuttiin neljä kertaa. Perusparannussuunnitelmissa ja pohjapiirroksissa riitti tutkittavaa ja ideoitavaa useammallekin kerralle. Lisäksi on kerrottu kirjaston palveluista kuten kotipalvelusta, lukemisesteisille tarkoitetusta Celia-kirjastosta sekä uudesta liikuntavälinelainaamosta. 

Kevään viimeisellä kerralla innostuttiin puhumaan kirjastojen demokratiatehtävästä, joka on kirjattu kirjastolakiin. Sen tavoitteena on edistää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta sekä yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Muhoksen kirjastolla onkin alkamassa demokratiahanke, jonka tarkoituksena on lisätä vuoropuhelua päättäjien ja kuntalaisten välillä.

Tunnelma kokoontumisissa on ollut rento ja kaikki osallistujat ovat päässeet ääneen. Mukana asiakasraadissa on eri ikäisiä kuntalaisia alakoululaisesta eläkeläisiin, mikä tuo mukavasti erilaisia näkökulmia keskusteluun. Kirjaston henkilökunta on miettinyt valmiiksi aiheita, mutta keskustelulla on lupa rönsyillä.

Asiakasraadin toinen kausi käynnistyy keskiviikkona 21.9. klo 17.30 kirjaston kotiseutuhuoneessa. Tilaisuus on kaikille avoin eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Kirjasto toivottaa tervetulleeksi mukaan niin vanhat kuin uudetkin asiakasraadin toiminnasta kiinnostuneet.