4.7.2026

Uudeksi Koivu ja Tähti -henkilöksi valittiin Ossi Kajava

Muhoksen vuoisen 2026-2028 Koivu ja Tähti -henkilöksi on nimetty Muhoksen evankelisluterilaisen seurakunnan kanttori Ossi Kajava. Tunnustus julkistettiin kesän ensimmäisellä keskiviikkotorilla 1. heinäkuuta.

Koivu ja Tähti -henkilöksi nimetään vuosittain muhoslainen, joka on merkittävällä tavalla edistänyt kotiseututyötä sekä Muhoksen elinvoimaa ja kulttuuriperintöä. Tämänvuotinen valinta kohdistui henkilöön, jonka elämäntyö on vaikuttanut laajasti niin paikalliseen musiikkielämään kuin yhteisöllisyyteenkin.

Ossi Kajava on tehnyt pitkän ja vaikuttavan uran muhoslaisen musiikkielämän hyväksi. Hän on tuonut iloa, yhteisöllisyyttä ja elämyksiä lukemattomille ihmisille niin kuulijoiden, kuorolaisten, musiikin harrastajien kuin opiskelijoidenkin parissa. Työssään seurakunnan kanttorina hän on ollut mukana muhoslaisten elämän tärkeissä hetkissä, niin ilossa kuin surussakin.

Kajavan työ lasten ja nuorten musiikkikasvatuksen parissa on ollut erityisen merkittävää. Lastenkuorojen ja Muhoksen kirkkokuoron johtaminen sekä opetustyö Muhoksen musiikkikoulussa ovat innostaneet uusia sukupolvia musiikin harrastamiseen. Hänen opetustyönsä vaikutukset näkyvät myös valtakunnallisesti hänen ohjaamiensa ja opettamiensa nuorten kautta.

Kajava tunnetaan myös aktiivisena tapahtumien mahdollistajana. Hän on ollut keskeinen voima monien konserttien, juhlatilaisuuksien ja yhteisöllisten tapahtumien musiikkiohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa. Erityisen merkittävä on ollut hänen roolinsa Muhoksen Musiikkipäivien rakentamisessa ja konserttien mahdollistamisessa Muhoksen kirkon ainutlaatuisessa miljöössä.

Valintaperusteissa korostuvat myös Kajavan poikkeuksellinen yhteistyökyky, hänen lämmin tapansa kohdata ihmiset sekä halu jakaa osaamistaan muiden hyväksi. Hänen ammattitaitoonsa, apuunsa ja näkemykseensä on voitu luottaa vuosikymmenien ajan erilaisissa tapahtumissa ja musiikkikasvatuksen tehtävissä.

Koivu ja Tähti -henkilön tunnustuksen luovuttivat keskiviikkotorilla Muhoksen kunnan kulttuurituottaja Janna Mäkelä sekä vuoden 2024 Koivu ja Tähti -henkilö Elsi Lehikoinen.

Muhoksen kunta onnittelee lämpimästi Ossi Kajavaa ja kiittää häntä arvokkaasta työstä muhoslaisen musiikin, kulttuurin ja yhteisöllisyyden hyväksi.

Lisätiedot

Janna Mäkelä
Kulttuurituottaja
044 4970 482
janna.makela@muhos.fi

Artikkelin kansikuva: Tervareitti / Laura Halonen