Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Minun syy! -valokuvanäyttely

9.9.2021 klo 09.002.10.2021 klo 14.00

Kirjaston lukusalissa on auennut valokuvanäyttely Minun syy!  Näyttelyn kuvat on otettu Muhoksen nuorisoteatterin samannimisen näytelmän harjoituksista viime keväänä.

Näyttelyn kuvaaja on nuori muhoslainen harrastevalokuvaaja Klaus Fred Tamm. Hän seurasi näytelmän harjoituksia ja kuvasi ja tallensi näytelmän myös videolle. Nyt hän tuo kuvansa esille kaikkien nähtäville.

Ohjaaja Maikki Haurun tavatessa Tammen, he alkoivat miettiä mitä kaikkea yhteistyöstä voisi viritä. Syntyi idea valokuvanäyttelystä esitysten yhteyteen. Korona-aika oli kuitenkin myös nuorisoteatterille haasteellinen. Koko kevät harjoiteltiin epävarmuudessa päästäänkö näytelmää esittämään ja jos, niin minkä kokoiselle yleisölle. Rajoitukset estivät lopulta kokonaan näytelmän esittämisen. Siksi tallentaminen eri tavoin nousi entistäkin tärkeämmäksi. Nuorille oli saatava muistoja ahkerasta työstään.

Kuvat, jotka ovat päätyneet näyttelyyn asti ovat kaikki tilannekuvia eikä erillistä rakennettua kuvaustilannetta luotu.  Klaus seurasi harjoituksia ja hyppäsi lopulta lavalle nuorten keskelle ja kuvasi lennosta läpimenoja. Klaus onkin tavoittanut hienolla tavalla näytelmän roolihenkilöiden olemusta ja eri kohtausten tunnelmia.

Olemme ylpeitä ja iloisia saadessamme tarjota teille nämä kuvat!

Näyttely avoinna lehtisalin aukioloaikojen mukaisesti:
Ma-Ke klo 8-19
To klo 8- 16
Pe klo 8-19
La klo 11-14

Onneksi myös Minun syy! näytelmän esitykset mahdollistuvat nyt syksyllä.

Näytelmä saa ensi-iltansa to 23.9. klo 18 Koivu ja tähti-salissa. Muut esitykset pe 24.9 klo 18  ja la  25. 9. päivä klo 15.

Valokuvanäyttely Minun Syy! on nähtävillä 2.10. asti.

Tiedot

Alkaa
9.9.2021 klo 09.00
Loppuu
2.10.2021 klo 14.00
Tapahtumaluokat:
, , ,

Järjestäjät

Villateatteri
Oulujoki-Opisto

Tapahtumapaikka

Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus
Muhostie 2
Muhos, 91500 Suomi
+ Google Map