8.2.2023

Pia Hentusen Yhdessä-teos valmistui uuden Kirkkosaaren sillan yhteyteen

Uuden Kirkkosaaren sillan myötä Muhokselle valmistui myös kunnan toinen prosenttitaideteos. Pia Hentusen Yhdessä-teos integroituu uuteen siltaan tuoden esiin Rokua Geopark -alueemme eläin- ja kasvikunnan edustajia. Pia on koulutukseltaan myös hyönteistutkija, ja siksipä myös nämä pienet, mutta erittäin merkittävät otukset ovat teoksessa hyvin edustettuina. Teoksissa esiintyvissä lajikuvauksissa käy ilmi myös lajin uhanalaisuusluokitus.

Teoksen Yhdessä-nimi viittaa siihen, että elämme yhdessä alueen muiden lajien kanssa. Osa teoksen osista on myös valmistunut yhteisöllisiä työtapoja hyödyntäen. Teoksen toteuttamiseen ovat osallistuneet Oulujoki-Opiston nypläyskurssin opettaja Sirpa Juusola ja hänen kurssilaisensa sekä joukko Muhoksen yläkoulun oppilaita. Kaikkien osallistuneiden nimi löytyy teoksen infolaatasta. Teoksen valmistuminen vei 8 kuukautta, jota edelsi useamman kuukauden teoksen sekä sillan suunnittelutyö.

Kirkkosaaren sillan avajaisia juhlitaan virallisesti kesäkuussa.