Kulttuuriohjelma 2021-2025

Muhokselle valmistui ensimmäinen kulttuuriohjelma vuoden 2021 alussa. Ohjelma on käytössä vuosille 2021-2025 ja sitä päivitetään tarpeen mukaan.

Kulttuuriohjelma on kuvaus Muhoksen kunnan kulttuuripalveluiden toiminnasta ja toimintakentästä  sekä suunnitelma niiden kehittämiseksi. Ohjelmasta käy ilmi keskeisimmät kulttuuria rakentavat tekijät paikallisesti ja alueellisesti. Ohjelma luo katseen neljäksi vuodeksi eteenpäin ja hahmottaa Muhoksen kulttuuripalveluiden tavoitteita yhtenä keskeisenä hyvinvoinnin rakentajana sekä talouden näkökulmasta merkittävänä vetovoimatekijänä. 

Muhoksen kunnan kulttuuriohjelma perustuu lakiin kuntien kulttuuritoiminnasta (2019) sekä Muhoksen kuntastrategiaan. Kulttuuriohjelma rakentuu paikallisen kulttuuriperinnön ja alueellisen osaamisen pohjalta kehittyen aktiivisesti kohti tulevaisuuden suuntia.

Kunnan tehtävänä on tarjota taide- ja kulttuuripalveluita sosioekonomisesta taustasta, iästä ja asuinpaikasta riippumatta kuntalaisilleen ja taata täten kulttuuripalveluiden monipuolisuus ja saavutettavuus. Kunnan kulttuuripalvelut tukevat ja tuottavat palveluita yhteistyössä muiden luovien alojen yrittäjien sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa siten, että se toiminnallaan vahvistaa ja lisää alueen elinvoimaisuutta, identiteetin rakentamista, sivistystä ja virkistystä.

Kulttuuriohjelman lyhyt esittelyversio löytyy täältä.

Kulttuuriohjelman kokonaisuudessaan löydät täältä.

Kulttuurituottaja
Janna Mäkelä
044 4970 482
janna.makela@muhos.fi