Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto eli tuttavallisemmin NuVa on nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia edistävä toimija Muhoksella. NuVa toimii Muhoksella nuorten omana vaikuttamiskanavana heitä koskevassa kunnallisessa päätöksenteossa. NuVan tarkoituksena on kannustaa nuoria tekemään yhteistyötä, osallistumaan sekä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin.

Muhoksen kunnan nuorisovaltuusto on mukana myös Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisessa nuorisovaltuustossa.

Nuorisovaltuusto 2019-2020
Heikkinen, Milla (puheenjohtaja)
Viinikanoja, Salla (varapuheenjohtaja)
Salmela, Sani (sihteeri)
Juka, Antti
Lotvonen, Emma
Mömmö, Milla
Saukkonen, Janne
Väänänen, Rosa
Yrjänäinen, Oona

Yhteydenotot nuorisovaltuustoon toiminnasta vastaavan nuoriso-ohjaajan kautta.

Nuoriso-ohjaaja
Heikki Väkeväinen
044 4970 404
heikki.vakevainen@muhos.fi