Ladataan Tapahtumat

Vesipelastuksen SM-kilpailu 7.9.2024

7.9.2024 klo 10.0017.00

Tervetuloa seuraamaan Muhokselle Leppiniemen voimalaitoksen läheisyyteen, kun 14 Suomen parasta koirakkoa kilpailevat vesipelastuksen parissa.
Luvassa on hieno päivä olla seuraamassa kilpailua ihan lähituntumasta.

Tapahtuma on maksuton ja aloitamme klo 10 tilaisuuden avauksella, jossa esitellään sekä yhteistyökumppanit että päivän kilpailevat koirakot.
Muhoksen Pallo-Salamat e-tytöt saattavat kilpailijat esittelytilaisuuteen ja samalla saatte kuulla hieman tarkempia tietoja kilpailijoista.

Itse koe alkaa klo 11 ylituomari Juha Sonnisen puhuttelulla sekä kilpailijoiden lähtöjärjestyksen arvonnalla.
Kokeessa on yhteensä neljä liikettä ja ennen taukoa koirakot suorittavat kaksi ensimmäistä peräjälkeen ja tauon jälkeen toiset kaksi liikettä.
Tuloksia voi seurata reaaliajassa tulostauluilta.

Tauolla on luvassa viranomaisten ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnan esittelyä sekä koirakoiden työskentelyä.

Koe jatkuu tauon jälkeen ja päättyy noin klo 17 voittajan julkistamiseen fanfaarien kera.
Paikan päällä on tarjolla lämmintä ruokaa sekä kahvia ja pullaa Hartikan Kartanon kioskista.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Tiedot

Päivämäärä:
7.9.2024
Aika:
10.00 – 17.00

Järjestäjä

Pohjoisen vesipelastuskoirat ry ja Suomen Landseeryhdistys ry

Tapahtumapaikka

Leppiniemi