14.4.2025

Meidän Muhos -kuntalaiskyselyn tulokset

Marraskuussa 2024 Muhoksella toteutettiin kuntalaiskysely, jolla haluttiin selvittää kuntalaisten kokemuksia osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Kysely toteutettiin osana hyvinvointikoordinaattoriopiskelija Johanna Leskelän YAMK-opinnäytetyötä. Kyselylomake kehitettiin yhteistyössä Muhoksen kunnan osallisuusohjelman ohjausryhmän kanssa ja kysymykset pohjautuivat kunnan strategiseen päämäärään Yhteisöllinen ja osallistava Muhos 2025. Kysely oli avoin kaikille kuntalaisille ja se keräsi yhteensä 288 vastausta.

Juuret ja koti turvallisessa maalaisyhteisössä

Kuntalaiskyselyn vastausten perusteella Muhos koetaan hyväksi paikaksi asua sekä elää ja asuinympäristönä Muhosta kuvattiin viihtyisäksi ja turvalliseksi. Vastanneiden joukossa oli kuntalaisia, joiden vastauksista välittyi vahva kuntalaisidentiteetti, mutta myös heitä, jotka kokevat Muhoksella asuessaan ulkopuolisuutta tai irrallisuutta. Aineistosta välittyi esille, että muualta muuttaneille muhoslaisuudella ei ole välttämättä niin suurta merkitystä kuin syntyperäisillä kuntalaisilla.

Tapahtumilla ja kohtaamispaikoilla yhteisöllisyyttä

Aineiston perusteella moni kuntalainen mieltää yhteisöllisyyden kunnassa järjestettävien tapahtumien kautta ja tapahtumat koetaan tärkeinä etenkin sosiaalisen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tapahtumia kuvattiin ihmisiä kokoaviksi ja yhteen tuoviksi, mutta myös hyvän mielen tuojiksi. Kiinnostavammaksi yleisötapahtumaksi vastausten perusteella nousi pitkät perinteet omaava Muhoksen Vappu, mutta myös Muhoksen joulunavausta sekä Lemmenpolun valoja kohtaan koettiin runsaasti kiinnostusta.

Moni kyselyyn vastanneista toivoi kuntaan lisää tapahtumia, joissa huomioidaan kaikki väestö- ja ikäryhmät ja joihin osallistumisen kynnys olisi matala. Toisaalta toivottiin myös eri ikäryhmille kohdennettuja tapahtumia. Toiveissa oli esimerkiksi villasukkatanssit, laskiaisrieha ja messut. Useampi kuntalainen toivoi enemmän tapahtumia talvikuukausille ja jouluun liittyen, mutta myös aikaisemmin toteutettuja tapahtumia kuten Lempi-festareita ja Rokuan ulkoilupäivää toivottiin jatkettavan perinteenä. Tapahtumien lisäksi moni kuntalainen toivoi Muhokselle enemmän kokoontumispaikkoja, missä tavata muita ihmisiä ja viettää aikaa.

Lisää avoimuutta päätöksentekoon

Kyselyn aineiston perusteella kuntalaiset kokevat saaneensa tietoa kunnan ajankohtaisista tapahtumista ja palveluista melko hyvin, mutta tieto päätöksenteosta ei saavuta kuntalaisia yhtä hyvin. Moni vastanneista toivoikin lisää avoimuutta päätöksentekoprosesseihin ja koosteita tehdyistä päätöksistä esimerkiksi sosiaaliseen mediaa. Toisaalta toivottiin myös perinteisempää tiedottamista paikallislehdessä tai joka kotiin jaettavan kuntalaistiedotteen muodossa. Kuntalaiset ovat tyytyväisiä kunnan viestinnän ajankohtaisuuteen, monikanavaisuuteen ja visuaalisuuteen. Viestintää pidetään selkeänä, helposti lähestyttävänä ja saavutettavana. Erityisesti kunnan sosiaalisen median sisältöön oltiin tyytyväisiä ja vastausten perusteella mieluisin viestintäkanava olikin kunnan Facebook-kanava.

Epätietoisuutta osallistumis- ja vaikuttamistavoista

Aineiston perusteella vain alle puolet (44 %) vastanneista olivat tietoisia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista kunnassa. Kiinnostusta osallistua ja vaikuttaa itseä ja lähiympäristöä koskevaan suunnitteluun, kehittämiseen ja päätöksentekoon oli aineiston perusteella yli puolella (54 %) vastanneista. Mieluisimmaksi osallistumisen ja vaikuttamisen tavaksi kyselyyn vastanneet kokivat äänestämisen, mutta myös erilaisiin kuntalaiskyselyihin vastaaminen koettiin erittäin mieluisaksi. Huomioitavaa on, että kyselyyn vastanneista vain 16 % koki, että heidän mielipiteitään kuunnellaan jo päätösten valmisteluvaiheessa. Useat kyselyyn vastanneista peräänkuuluttivat kuntalaisten kuulemista juuri päätöksenteon valmisteluvaiheessa ja kuulemistilaisuuksia toivottiin esimerkiksi hankkeisiin, metsänhakkuisiin, rakentamiseen, liikuntapaikkoihin ja reitistöihin liittyen.

Mukaan ottamista ja yhteistyön koordinointia

Tapahtumien lisäksi yhteisöllisyys näkyi vastauksissa myös kuntalaisten yhteisen tekemisen ja toiminnan kautta ja sitä kuvattiin parhaimmillaan yhteen hiileen puhaltamisena. Yhteisöllisyyden koettiin näkyvän myös ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, yhteisöissä ja ilmapiirissä. Toisista välittäminen ja huolen pitäminen tuotiin esiin myös useammassa vastauksessa ja naapuruston merkitystä korostettiin. Järjestöjen ja harrastusten rooli yhteisöllisyyden rakentajana, mutta myös osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollistajana tuli ilmi myös useassa vastauksessa. Kaikkien mielestä yhteisöllisyys ei kuitenkaan näy kunnassa riittävästi, sillä osa vastanneista koki yhteisöllisyyden näkyneen vain tietyissä piireissä ja itse jääneensä niiden ulkopuolelle.

Kyselyn aineiston perusteella kuntaan kaivataan enemmän avoimuutta, vuorovaikutusta, ja suvaitsevaisuutta. Useampi vastaaja toivoi ilmapiiriä, että kaikki, uudetkin asukkaat sekä myös heikoimmassa asemassa olevat otetaan mukaan yhteiseen toimintaan. Myös yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja yhteistyön koordinointia peräänkuulutettiin. Erilaisia kyselyitä, missä kuntalaiset saavat kertoa mielipiteistään, toivottiin myös lisää.

Osallisuusohjelma vieras vielä osalle kuntalaisista

Kyselyyn vastanneista kuntalaisista vain 21 % eli noin neljännes oli tietoisia Muhoksen kunnan osallisuusohjelmasta. Osallisuusohjelma on laadittu 2023 ja se ohjaa Muhoksen kunnan osallisuutta edistävää työtä. Meidän Muhos -kysely toteutettiin yhtenä osallisuusohjelman toimenpiteenä ja se linkittyi kuntalaisten kuuleminen -teemaan.

Koko kyselyraportin voit lukea tästä (pdf).

Muhoksen kunnan osallisuusohjelmaan pääset tutustumaan tästä (pdf).

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!