17.5.2024

Mihin suuntaan menet Muhos?

Suurimmassa osassa Suomen kuntia väkiluku väheni viime vuonna. Valitettavasti näin tapahtui myös Muhoksella. Aikaisemmin Muhoksen valopilkkuna on ollut korkea syntyvyys, mutta vuonna 2023 myös Muhoksella syntyi vähemmän lapsia kuin muhoslaisia kuoli. Suomen kunnista enää alle kymmenellä prosentilla on luonnollista väestökasvua eli lapsia syntyy enemmän kuntaan kuin kuntalaisia kuolee. Tämä on erittäin huolestuttava suuntaus.

Viime vuonna uusia muhoslaisia syntyi 83 ja tämän vuoden arviot ovat suurin piirtein samanlaisissa lukemissa. Nämä ovat erittäin alhaisia lukemia, kun Muhoksella koululaisten ikäluokat tällä hetkellä ovat noin 150 lapsen molemmin puolin. Mitä vaikutuksia voimakkaasti alentuneella syntyvyydellä on kunnan toimintoihin? Nopeimmin ne vaikuttavat varhaiskasvatukseen, mutta jo puolen vuosikymmenen päästä niillä on vaikutusta myös kouluihin. Varmuudella voin jo todeta, että ensi vuonna valittava uusi kunnanvaltuusto joutuu pohtimaan vastausta haasteeseen, jossa meillä on viisi alakoulua mutta lapsia syntyy enää neljä luokkaryhmää koko kunnan alueella.

Voidaanko muutokselle tehdä jotain? Mielestäni voidaan, mutta se vaatii päättäjiltäkin pientä riskinottoa. Muhoksen strategia aikaisemmin on todennäköisesti ollut tarjota edullisia ja hyvän kokoisia tontteja uusille asukkaille. Suuri osa heistä käy sitten töissä kunnan rajojen ulkopuolella (noin 1900 muhoslaisen työpaikka on muualla kuin Muhoksella). Tämä on ollut toimiva strategia tähän vuosikymmeneen saakka. Valitettavasti 2020-luvun väkiluku on ollut laskeva, joten mielestäni uusia suunnitelmia on otettava käyttöön, jotta väkiluvun lasku saadaan taitettua ja palvelut pidettyä ainakin nykyisellä tasolla.

Olisiko nyt aika saada uusia työpaikkoja myös Muhokselle? Cactoksen uusi toimitilahanke on erinomainen alku, sillä heidän tavoitteenaan on työllistää noin sata työntekijää. Kunta on lisäksi viime vuosina kaavoittanut merkittävän määrän uusia yritystontteja eri puolille Muhosta; toivottavasti saamme näille paikoille uusiakin yrittäjiä lisäämään elinvoimaa Muhokselle. Pyhänselän alueelle suunnitellaan myös suuria – toivottavasti niiden osalta voidaan tuoda loppuvuonna positiivista viestiä kuntalaistenkin tietoon.

Haasteeksi on noussut myös vuokra-asuntopula. Muhoksella on tarjota laadukkaita omakotitalotontteja ja varsinkin Kirkkosaaren tontit ovat jo herättäneet valtavasti kysyntää. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ostaa tai rakentaa kotiaan Muhokselle vaan täällä täytyisi olla tarjota myös vuokra-asuntoja. Minulle on kerrottu, että alkuvuoden aikana Muhoksella on ollut tilanteita, jolloin koko kunnassa ei ole ollut yhtään vapaata vuokra-asuntoa. Emmehän me voi tänne houkutella uusia investoijia, jos emme voi tarjota heidän työntekijöilleen asuntoja? Jos ei yksityiseltä puolelta löydy halukkuutta lisätä vuokra-asuntokapasiteettia Muhokselle, on kunnan lähdettävä edistämään niiden saamista kuntaan, tavalla taikka toisella!

Hyvää kesää kaikille toivottaen,

Kimmo Hinno
Kunnanjohtaja

Blogikirjoitus on julkaistu Tervareitti-lehdessä 16.5.2024.