Loppukatselmus ja rakennuksen
käyttöönotto
Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin se on loppukatselmuksessa käyttöön hyväksytty. Loppukatselmuksessa todetaan, että rakennustyö on tehty suunnitelmien ja rakennusluvan ehtojen mukaisesti ja että sen muut käyttöönoton edellytykset (terveellisyys, henkilö- ja paloturvallisuusasiat) täyttyvät. Loppukatselmuksen tilaa vastaava työnjohtaja luvan voimassaoloaikana.
Ennen loppukatselmusta kaikki lupapäätöksessä edellytetyt katselmukset, tarkastukset ja toimenpiteet sekä rakennustyöhön liittyvät muiden viranomaisten tarkastukset pitää olla suoritettu, luvan edellyttämät rasitteet perustettu sekä rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeen laadittu. Edellä mainittujen asioiden lisäksi kaikki tarkastusasiakirjaan tehtävät merkinnät tulee olla täytettynä ja energiatodistuksen päivitettynä. Jos kohteen rakennuttajana toimii yksityishenkilö, tulee loppukatselmuksessa tai käyttöönoton yhteydessä esittää myös verohallinnolta saatu todistus tiedonantovelvollisuuden täyttämisestä.
Loppukatselmus voidaan suorittaa myös osittaisena. Käyttöön otettavan osan tulee silloin täyttää terveellisyydestä ja käyttöturvallisuudesta säädetyt vaatimukset ja olla niin valmis, ettei uutta katselmusta sen osalta tarvita. Keskeneräisten asuinrakennusten on lisäksi täytettävä asunnon käyttöönoton edellytykset. Asunnossa tulee olla valmiina ainakin keittiö, wc- ja peseytymistila sekä yksi asuinhuone. Lvi-laitteiden tulee toimia ja olla lvi-katselmuksessa käyttöön hyväksyttyjä. Lisäksi sähköasennuksista tulee olla sähkötöiden käyttöönottopöytäkirja. Muista käyttöönottoon liittyvistä vaatimuksista voi tiedustella rakennusvalvonnasta, kohteen tarkastuksesta vastaavalta viranhaltijalta.
Energiatodistuksen päivittäminen
Rakennuksen käyttöönottovaiheessa energiatodistus täytyy päivittää käyttöönottovaiheen todistukseksi. Rakennusvalvonnan tulisi pyytää päivitetty energiatodistus rakennuksen käyttöönottovaiheessa.
Energiatodistus sisältyy usein uuden rakennuksen energiaselvitykseen. Ympäristöministeriön asetuksen (1010/2017) mukaan energiaselvitys on päivitettävä ennen rakennuksen käyttöönottoa, jos lupavaiheen energiaselvityksen suunnitelmiin on tullut muutoksia.
Käytännössä energiatodistus tulee päivittää aina, sillä käyttöönottovaiheessa
- todistuksessa pitää olla pysyvä rakennustunnus
- todistuksen laatimisvaiheen pitää olla käyttöönotto
- todistuksesta pitää käydä ilmi rakennusaikana muuttuneet laitetiedot ja muut suunnitelmamuutokset
Jos todistus jää päivittämättä käyttöönottotarkastuksen yhteydessä, todistus laaditaan olemassa olevaan rakennukseen ja laatijan tulee käydä paikan päällä rakennuksessa.
Jos olemassa olevaa rakennusta myydään lupavaiheen todistuksella, Ara katsoo todistuksen puuttuvan.
Lisätiedot: energiatodistusrekisteri.fi, energiatodistus@ara.fi
Rakennustarkastaja
Eero Airaksinen
044 4970 302
eero.airaksinen@muhos.fi